Menneet tapahtumat
Menneet tapahtumat käänteisessä aikajärjestyksessä.
Kahdeksan vuoden urakka - Suomen sotakorvaukset
03.10.2008 – 12.01.2009 Pori, Rosenlew-museo
Rosenlew-museon näyttelyssä muistetaan myös 150 vuotta sitten perustettua Porin konepajaa. Yhteistyössä Tampereen Museokeskus Vapriikin kanssa.
Rosenlew-museo Kuninkaanlahdenkatu 14, 28100 Pori
Lisätty 02.11.2008 17:47
Laivat ja meri -näyttely
29.09.2007 – 11.01.2009 Vantaa, Tiedekeskus Heureka
Vuorovaikutteinen näyttely merenkulusta, laivoista, satamista ja merenkulkijoista. Koealtaassa voi ajaa pienoislaivoja satamasta toiseen. Kurottajasimulaattorissa tehtävänä on kuljettaa satamassa kontti rekkaan. Entä kuinka laiva autetaan irti jäistä? Onnistutko kiipeämään pelastuslauttaan? Näyttelyssä voi myös soutaa 1600-luvun postivenettä tai sukeltaa vanhalle hylylle.
Lisätty 19.05.2008 11:31
Stadin satama -näyttely
06.11.2008 – 03.01.2009 Laituri, Helsinki
Vuosaaren sataman avajaisnäyttelyn valokuvat esittelevät uuden sataman lisäksi Länsisatamassa ja Sörnäisissä toimintojaan lopettelevien tavarasatamien työtä, koneita ja maisemaa. Pääpaino valokuvissa on kaupunkikuvan suuressa muutoksessa, kun esimerkiksi konttimeret pian katoavat kantakaupungista.
Maanantaina 24. marraskuuta kirjoitetaan Helsingissä suomalaisen tavaraliikenteen historiaa: laivaliikenne käynnistyy Vuosaaren satamassa. Sataman vihkiäiset ovat 28.11. Helsingin tavarasatamatoiminnot pitkään toimineista Länsisatamasta ja Sörnäisten satamasta siirtyvät Vuosaareen. Matkustajasatamat jäävät kaupungin keskustaan Eteläsatamaan ja Länsisatamaan.
Helsingin Satama on järjestänyt valokuvanäyttelyn nykysatamista ja Vuosaaren satamahankkeesta. Näyttelyn toteutuksesta vastaa Taideteollinen korkeakoulu, jonka oppilaat ovat kuvanneet nykysatamia sekä Vuosaaren sataman rakennushanketta syyskuusta 2006 lähtien.
MAKSUTON NÄYTTELY Avoinna 6.11.2008 - 3.1.2009
LAITURI Narinkka 2, Kamppi, Helsinki
Lisätty 02.11.2008 17:47
Suomen Höyrypursiseuran karvalakkiregatta
03.10.2008 – 04.10.2008 Savonlinna
Suomen Höyrypursiseura ry:n Karvalakkiregatta Savonlinnassa.
Lisätty 19.05.2008 11:34
Hacklin - 100 vuotta maalla ja merellä
29.08.2008 – 28.09.2008 Pori, Satakunnan museo
Näyttely Satakunnan museossa (Kamari) Hacklin-yhtiön kanssa yhteistyössä toteutettava näyttely esittelee 1900-luvun alussa Porin Reposaaressa toimintansa aloittaneen huolintaliikkeen vaiheita.
Perusnäyttelyssä: Vesien sylistä Satakunnaksi Kolmeen kerrokseen sijoittuva perusnäyttely rakentuu Satakunnan menneisyydestä ja nykyisyydestä kantavana teemanaan Kokemäenjoki, siihen liittyvä maiseman ja elinkeinojen historia. Toinen teema perusnäyttelyssä on Ihmisen elämänkaari.
Lisätty 16.07.2008 15:30