Näyttely: Merikaupunki talvisodassa

30.11.2009 – 02.05.2010 Forum Marinum, Turku

Näyttely vie katsojansa talvisodan ajan Turkuun. Siinä vastataan kysymyksiin: kuinka kaupunkia puolustettiin, ja miten turkulaiset suojelivat itseään myös vapaaehtoisin voimin, ja miten elettiin pommitusten keskellä? Vuonna 1939 Turussa oli noin 76 000 asukasta. Kaupunki oli juuri laajentunut ruutukaava-aluetta suuremmaksi, kun siihen oli liitetty Kaarinaan kuluneita alueita.

1930-luvulla satamassa oli vilkasta, telakka korjasi ja rakensi uusia aluksia, ja kaupungissa oli lisäksi elintarvike ja vaatetusteollisuutta. Tukholmaan pääsi laivalla joka päivä, ja Artukaisten lentokentältä oli jo muutaman vuoden lennetty muuallekin. Uusi linja-autoasema oli juuri valmistunut ja kaupungin sisäinen liikenne toimi. Kesäkuussa kaupunki oli saanut uuden nähtävyyden: Åbo Akademin Merihistoriallinen museo oli hankkinut Ahvenanmaalta aidon purjelaivan, kuunarilaiva Sigynin. Sota, jonka syttymiseen oli ollut vaikea uskoa, muutti kaupunkilaisten elämän.

Neuvostoliiton ilmavoimat aloittivat systemaattisen satamien ja liikenneyhteyksien, teollisuuslaitosten sekä hallinnollisten rakennusten tuhoamisen Lounais-Suomessa 19.12.1939. Turku oli niiden maalitauluna 61 kertaa, pommeja putosi 4401 ja ilmahälytyksiä oli 126. Kaupungin pommituksissa kuoli 53 ihmistä, 319 rakennusta tuhoutui kokonaan tai vaurioitui, Turun linna vaurioitui, ja kesäkuussa 1939 kaupunkiin museolaivaksi hankittu Sigyn vahingoittui pommien sirpaleista. Neuvostoliiton toimista on saatu näyttelyyn aikaisemmin julkaisematonta aineistoa, mm. tiedustelukuvia ja pommituskarttoja.

Näyttelyssä kerrotaan Turun sataman merkityksestä Suomen elämänlankana, merivoimien roolista alueen puolustamisessa ja panssarilaivojen roolista Turun suojana. Näitä aluksia näyttelyssä edustaa panssarilaiva Ilmarisen amiraalivene.

Näyttely on avoinna 30.11.2009-2.5.2010.

Lisätietoja

Merikeskus Forum Marinum, Linnankatu 72, 20100 Turku

Lisätty 01.12.2009 16:06