Näyttely: Kap Hornin kiertäjät

10.06.2009 – 31.12.2009 Rauman merimuseo

Kap Hornin kiertäjät –teemanäyttely 10.6.2009 alkaen

Silloin, kun laivat eivät kulkeneet koneiden vaan tuulen voimalla, oli Etelä-Amerikan eteläkärjen Kap Hornin kiertäminen korkein merimiestaidon mittari. Voimakkaat merivirrat ja tuulet tekevät siitä yhden maailman hankalimmista merialueista purjealusten kannalta. Panaman kanavan valmistumiseen 1914 asti Kap Hornin kiertäminen oli ainoa reitti esimerkiksi Amerikan mantereen itä- ja länsirannikoiden välillä. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 60 vuotta siitä kun viimeinen kaupallista rahtia kuljettanut purjealus, Suomen lipun alla seilannut Pamir, kiersi Kap Hornin.

Rauman merimuseon Kap Hornin kiertäjät –näyttelyssä esitellään Kap Hornin kiertäjiä sekä heidän laivojaan. Esiin nostetaan niitä taitoja ja välineitä joilla vaarallisen reitin purjehtiminen onnistui – useimmiten. Näyttelyssä pääsee katsomaan harvinaista elokuvamateriaalia viimeisten suurten purjelaivojen ajalta 1900-luvun alkupuolelta. Lisäksi esillä on muun muassa Kap Hornin kiertäneiden purjelaivojen varusteita, laivojen pienoismalleja, Kap Hornin ympäri purjehtimista havainnollistava animaatio sekä AICH –yhdistyksen Suomen osaston materiaalia.

Lisätiedot

Lisätty 05.11.2009 14:32